|
Pippa pentuineen |
|
KASVATUS |
|
Vanhemmillani on ollut 12 pentuetta. Ne ovat kaikki olleet näiden paperittomien tallirusseleiden pentueita ja suurin osa ennen vuotta 2001, jolloin russeli ei ollut vielä rekisteröity rotu. Heidän ”kasvatustoimintansa” on kuitenkin ollut aina äärimmäisen eettistä, koirista pidetään hyvää huolta, niitä ei pennuteta liian usein, ne ovat terveitä ja hyväluonteisia perhekoiria. Pennuille on myös aina löytynyt erittäin hyvät kodit, itse asiassa niitä ei ole edes tarvinnut etsimällä etsiä, pentuja on mennyt niin kotikoiriksi, hevosihmisille tallirusseleiksi ja metsästykseen ja rodun hyväksymisen jälkeen joitakin on viety rotuunottoon ja sitä kautta rekisteröity. Minä olen allekirjoittanut kennelliiton kasvattajasitoumuksen, joten paperittomia pentuja en kasvata. Minulle ei niillä papereilla ole ollut niin suurta merkitystä, mutta kehitys menee eteenpäin ja on pysyttävä perässä. Ennen oli kaikki russelit paperittomia, nykyään on asiat toisin, ja minulla meni suhteellisen pitkään tajuta se.
Aion siis jatkossa kasvattaa pienimuotoisesti rekisteröityjä russeleita. Kasvatan pääasiallisesti luonnetta ja terveyttä, en ulkonäköä. Tietysti aina vaan parempi, jos koira on muiden hyvien ominaisuuksiensa lisäksi vielä kauniskin, mutta kyllä luonne ja terveys menevät ehdottomasti etusijalle. Saa siis nähdä, kasvatanko koskaan yhtään muotovaliota. Metsästysvaistojen säilyttämistä russeleissa pidän tärkeänä ja sitä, että ne edelleen pystyvät alkuperäiseen työhönsä. Haluan myös säilyttää russelin ulkomuodollisen vaihtelun, siis kaikki karvanlaadut ja värit, etteivät kaikki russelit olisi karkeakarvaisia ja ruskea-valkoisia, vaikkei niissä tietenkään ole mitään vikaa (onhan minulla Minttukin..).
Valitsen pentujen uudet omistajat äärimmäisen tarkasti, joten ei kannata ottaa valikoivuuttani henkilökohtaisesti. Sisällytän kauppasopimukseen AINA etuosto-oikeuden, mikä tarkoittaa sitä, että luopumistapauksessa koira palautuu aina minulle, sitä ei saa myydä eikä antaa eteenpäin sitä on tarjottu takaisin minun ostettavakseni. Pennut luovutan aikaisintaan 8-viikkoisina, mielestäni niiden on hyvä olla vähän pidempään emän kanssa oppimassa elämän taitoja. Pennut kasvavat kotonani. Kaikki pennut luovutetaan eläinlääkärin tarkastamina ja tottakai madotettuina. Haluan olla mukana seuraamassa pentujen kehitystä ja hyvät suhteet uusiin omistajiin ovat minulle erittäin tärkeitä. Minun puoleeni voi aina ja joka tilanteessa kääntyä, jos on minkäänlaista kysyttävää/kerrottavaa. Etsin myös silloin tällöin hyviä, yhteiskykyisiä sijoituskoteja sekä omille kasvateille että ulkomailta tuoduille koirille. |
|
Tallimallin jackrussellinterrierit - russeleita jo vuodesta 1985- |